Kalle Haataisen tapaan voisin kuitata kahdella sanalla kirjallisuuskokoontumisen Mummon Kammarissa. Oli todellinen ilo tavata kokeneita ja lukeneita ihmisiä ja puhua heidän kanssaan kielestä, murteista, koulusta, lapsuuden opeista. Mainiota porukkaa!
Tällaiset tapaamiset ja kokoontumiset ovat oikeastaan sielunhoitoa aikana, jolloin joka käänteessä puhutaan vain taloudesta. Kyllä humanistikin tietää, että talous luo monella tavalla raamit elämällemme, mutta on olemassa muitakin asioita. Jotenkin ne ovat viime aikoina jääneet ihan sivuun.
Odotan analyysejä tämän ajan hengestä, Zeitgeistista, joka on itselleni koko ajan oudompi. En voi olla ihmettelemättä, että hyväksi kehutun koulutuksen maassa kansanedustajille joudutaan tekemään ohjeistavia sanalistoja kartettavista sanoista. Voi herraisä! Ennen olisi tässä tilanteessa huudettu kansakouluja apuun! Siellä opetettiin haarukalla syöminen ja käsien pesu, jos kotona ei näitä asioita opittu. Asiallinen kielenkäyttö myös. Nyky-Suomi oirehtii niin oudosti, että olen tyytyväinen, etten ole enää tämän kulttuurin edustajana ulkomailla. Aikanaan (vuosina 1977-1995) se oli minulle mieluisaa työtä. En ole kulkenut pitkin maailmaa, mutta Ruotsin Luulajan ja Tanskan Esbjergin välillä olen ollut esitelmöitsijänä vaikka miten monessa paikassa, ja saanut aina kokea myönteistä kiinnostusta Suomea kohtaan. Tunsin olevani pienen, sisukkaan, kulttuuritahtoisen kansan edustaja. Kirjallisuus, design, musiikki, mentaliteetti - kaikki se kiinnosti yleisöä. Ainoat kiusaannuttavat kysymykset koskivat maahanmuuttajien vähäistä määrää ja suomalaista alkoholinkäyttöä. Vetosin sotakokemuksiin, evakkojen asuttamiseen, vaikenemisen ja yksinpärjäämisen eetokseen, joka on Suomessa vahva. Miehityksen kokeneet norjalaiset muistuttivat joskus, että jatkosodassa olitte kyllä "väärällä puolella", mutta moni tiesi myös Suomen tilanteen silloisen ongelmallisuuden.
Ja kyllähän joillakin tahoilla oli pantu merkille (ainakin Kööpenhaminassa ja Tukholmassa) nekin suomalaiset tulokkaat, jotka hakivat nimenomaan parempia sosiaalietuja. Heitä on ollut ajoittain runsaasti, mutta Suomessa heidät on kainosti unohdettu.
Mietin sitäkin, kuinka paljon kansanedustajan palkkaa ja statusta nauttivat ihmiset voivat oikein puhua läpiä päähänsä. Erään suusta kuulin eilen, että pian maaseudulla joka toinen vastaantulija on susi, karhu tai ilves. Sen maaseudun minäkin haluaisin nähdä! Ihan oikeasti! Maaseudun elävänä pitäminen on ongelma, mutta että tähän nyt vedetään taas sudetkin, joiden kantaa salakaadot ovat verottaneet raskaasti... Samainen edustaja puheli joskus jotakin koirien kanssa naimisiin menosta. Että siihen päädytään, jos sallivuus lisääntyy.
Tällaiset ilmiöt voisi jättää ihan omaan arvoonsa, ellei joutuisi näkemään sitä, että typeryys leviää kuin vedessä renkaat. Heiketen kyllä, mutta leviää kuitenkin ja hiljentää monia. Toisenlaisille keskustelijoille tulee tunne, ettei ole yhteistä kieltä, ei yhteistä tietopohjaa. Se on parlamentarismin ikuinen haaste. Kuten tiedetään, demokratia on perin huono järjestelmä, mutta tunnetuista ja kokeilluista paras...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti