On tämä merkillistä! Että päivät loppuvat melkein ennen kuin ovat alkaneetkaan... Lienee sekä iän että pimeyden vika. Kalenteri pullistelee suunnitelmia ja tekemättömiä töitä, mutta kun on "hiukan" lukenut lehtiä, on kulunut neljä tuntia, kun on piipahtanut uimassa, on kulunut reilu tunti, kauppareissut, siivoukset, pyykit ja vähän tapaamisia siihen päälle, niin jo on koko päivä pulkassa! Ilmiselvästi liikkeellä on aikavarkaita.
Mutta miten sitä ilman lehtiäkään eläisi, kun niihin on tottunut. Hesari pitää pintansa maan ykköslehtenä ja antaa ajateltavaa - vaikka sen monopoliasema ei joka suhteessa tietenkään ole hyvä asia. Mutta on kysymys sitten vaikka sikataloudesta, asiat valotetaan perusteellisesti. Lehdessä on melkein yllättävän hyviä artikkeleita, joihin on tehty perusteellista taustatyötä. Aamulehti röyhistelee nyt 130-vuotisella historiallaan, mutta hieman ontosti. Lehden taso on rupsahtanut vuosien ja vuosikymmenten varrella. Olen kuulunut lukijakuntaan jo 1960-luvulla ja esimerkiksi kulttuurisivut olivat silloin paremmin toimitetut. Vanhat tamperelaiset kyllä vitsailivat, ettei Aamulehdessä ole totta muu kuin päiväys. Sen porvarillinen profiili oli silloin ihan selvä asia, mutta sitä osattiin lukea juuri sellaisena. Nyt linja on mössöinen. Kielikin onnahtelee välillä miten sattuu. Kun olen vienyt opiskelijoita Aamulehden toimitukseen, olen saanut kuulla, että korjausluku tapahtuu siten, että kollegat vilkaisevat ohimennen, mitä vedoksissa seisoo. Aika paljon menee silmien ohi. (Mutta jotkut kömmähdykset ovat hupaisiakin. Muuan toimittaja kirjoitti, että päivät ovat nyt "pimeämimmillään". Ovathan nämä totisesti "mimmillään". Saman lähteen mukaan tähdet "kalventuvat". Palaavat mieleeni eräät maahanmuuttajat, joiden mielestä suomen hauskin sana on "lämpimämpi". On meillä muotoja, iloksemme.)
Image-lehti kuuluu uusiin tuttavuuksiini. Kiiltävää pintaa ja mainoksia on minun makuuni aivan liikaa. Saan näppylöitä, kuten Hesarin Kuukausiliitteen massiivisista automainoksistakin. Parnasso ja Kanava pitävät pintansa asialehtinä, mutta salavihkaa on Parnassoonkin hiipinyt hieman kuvia, kohtuullisesti kuitenkin.
Olen aina pitänyt junalla matkustamisesta, kun samalla on voinut lukea yhden lehden mennessä, toisen tullessa, mutta se ilo on melkein häipynyt. Kuluneella viikolla kävin sekä Helsingissä että Turussa ja olisin taas tahtonut käyttää matka-ajan lukemiseen, mutta joku kännykkähäirikkö osuu nykyään vaunuun kuin vaunuun. Unohdin taas korvatulpat, jotka ovat joskus tarjonneet pika-avun. Ja totta kai tiedän, etteivät keskittymistäni haittaa vain puheen runsaat desibelit vaan myös kiukku siitä, että ihmiset voivat olla toisiaan kohtaan noin epäkohteliaita.
Teatterisaldostakin tuli kuluneen viikon aikana mahtava: Tampereella Murhaloukku ja Gabriel, tule takaisin ja Helsingissä Aleksanterinteatterissa Auroa Karamzin - De bäst anpassade. Auroran elämä kaikkine hurjine käänteineen vilisti silmien edessä kolmen eri-ikäisen näyttelijän esittämänä, ja tulos oli kepeydessäänkin koskettava ja kaunis. Ja minähän katsoin tämän erityisen mielelläni siksikin, kun Aurora on melkein "naapurin tyttö". Hän oli kotoisin Ulvilasta, Saaren kartanosta. (Hän tokaisi näytelmässä Darwinille, ettei hän ainakaan polveudu apinoista, vaan hienosta suvusta... Darwin vieraili hänen vanhan naisen unissaan loppuaikoina. Evoluutioteoria oli silloin kuuma aihe.)
Viikon kruunasi Eeva-Liisa Manner -seminaari Pikkupalatsissa. Tämä oli Kirjailijaliiton järjestämä tilaisuus. Mannerin syntymästä tulee huomenna kuluneeksi 90 vuotta. Siina Kujansuu osaa esittää Manneria sopivan läheltä ja sopivan vieraantuneesti, yksinkertaisesti, kuulaasti. Voi miten pidin! Niin kuin pidin Pekka Kejosen aforismeistakin. Äijä on yhä terävä. Hän on saanut Manner-palkinnon, ja niitä ei ole monta jaettu. On palattava hänen tuotantoonsa.
Mannerin Kuolleet vedet on ikiaikainen suosikkini, vaikka muutoin elämän tässä vaiheessa jotkut vanhat lemmikit haaltuvat. Uudemmista kirjailijoista polttelevat eniten Coetzee ja liian varhain manan majoille mennyt Sebald. Molempien tuotantoa luen ikään kuin säästellen. Haluan pitää kiinni. Haluan viipyä kauan heidän rakentamissaan maailmoissa. Kumpikin menee todella syvälle ihmisen ehtoja, ei kun ihmistä, tutkaillessaan. Eikä kirjallisuudella lopulta oikein mitään muuta aihetta olekaan.
No niin. Yöt olkoot lukemista varten, kun päivät karkaavat käsistä. Lukemaan siis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti