Ohhoh! Eipä ole pitkään aikaan ollut "Muistamisen aikaa". No ei väliäkään; en pidä tätä tärkeänä kirjoittamisen muotona enkä tärkeänä tekemisenä ylipäätään. Piti joskus tehdä kirjallisuusblogi, mutta kun elämässä jyräävät niin monet asiat, että lukeminenkin jää joskus vähiin.
Viime aikojen paras elämys oli Kristina Carlsonin William N. Päiväkirja. Selvisi tämä metka otsikkokin. Kirjoittajaminä on erakko jäkälätutkija William Nylander, Pariisissa elelevä suomalaistaustainen vanhapoika, joka nappaa kotiapulaisen talousvihon päiväkirjakseen. Siitä tulee viehko kirja, joka peilaa paitsi Williamin ajatusmaailmaa myös sen ajan Pariisia ja muuta Eurooppaa. William kärsii talvisin kämppänsä kylmyydestä, kesäisin kuumuudesta, sairastuu ja kuolee - mutta hänhän "tietää", että tuberkuloosikin on perinnöllistä, Pasteur basilliteorioineen huijari... Näin se aina menee! Voisi ehkä sanoa, että onneksi tieteellä on aina vastarintansa ja se joutuu todistamaan ja todistamaan, ennen kuin uusi tieto menee läpi. Carlsonin taustatyötä ja eläytymiskykyä täytyy ihailla. William on ollut todellinen henkilö, mutta päiväkirja on Kristina Carlsonin luoma. Hyvin on luotu!
Muita elämyksiä: Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia vahvistuu joka katselukerralla ja pikku heikkoudetkin näkyvät selvemmin. Kai se hänen taustastaan johtui, että hän osasi kaivaa esiin suomalaisen köyhyyden kovan ytimen - myös sen henkisen ytimen. Se tuntuu vieläkin eräänlaisena karuutena. (Myös monen ihmisen suunnattomina, turhina tavaramäärinä! Niiden haalimisen selitys tulee sieltä.) Itsensä hän pani tässä likoon munaskuitaan myöten. Lopputulos on jyhkeä, viiltävä. Ihan sivujuonne on se, että aivan kuin Edvin Laine Tuntemattomassa hänkin osoittaa Surmanluodeissa, miten isoista, kiusatuista miehistä pullahtaa esiin pikkupoika, kun päästään pontikantekopuuhiin. Se on kovin vaivalloista työtä, mutta silmissä alkaa vilkkua ja hymy tulee huuleen... Oivallista juoppouteen taipuvan kansan psykologiaa!
Sekin jäi elokuvasta mieleen, että kun ollaan köyhyyden kovassa ytimessä, ei jakseta ajatella lastenkaan tulevaisuutta. Näinhän on maailmanlaajuisesti. Jos vaikka puintityö vaatii, olkoon poika poissa koulusta. "Kai se jo tarpeeksi on niitä värssyjä lukenut." Isä sanoi jotain semmoista. Ei hän nähnyt koulunkäynnistä olevan hyötyä - se oli turhaa ajankulua. En tiedä, kuinka pitkälle tuota asennetta Suomessa riitti, mutta ainakin aluksi kansakouluja vastustettiin silläkin perusteella, että siellä opitaan laiskoiksi. No, tämä on harvinaisen kovakalloista kansaa - esimerkiksi Stalinin ja Kekkosen todistuksen mukaan, monen muunkin...
Sekin palasi mieleen, minkä olen kuullut Jari Tervolta: kun elokuvan esikuvahenkilö palasi vankilasta, hän oli todella rikki mennyt mies. Tappoi vielä vaimonsa. "Kuulkaa korpeimme kuiskintaa"... Kyllä täällä on ollut sakeanaan murhetta, on vieläkin, vaikka erilaista.
Vanhusriennoissakin olen juossut. Eilen oli yksi hauskimmista pitkään aikaan, Turussa. Ehdin samalla reissulla viehättävään Pieneen Kirjapuotiin ja taidemuseoonkin. Olin komentanut itseäni, että saan ostaa vain yhden kirjan ja päädyin Oliver Sacksiin. Teos on nimeltään Kirjailija joka kadotti kirjaimet. Olen lukenut Sacksilta aiemmin teoksen Mies joka luuli vaimoaan hatuksi. Sacksilla on kaunokirjailijan kyvyt ja huippuneurologin tiedot ja taidot ja hän on itse loputtoman kiinnostunut siitä maailman mutkikkaimmasta tietokoneesta, joka on korviemme välissä. Ymmärrän jo Esko Valtaojaakin, joka sanoi jossakin, että jos saisi nyt aloittaa tutkijanuransa, ei hänestä tulisikaan tähtitieteilijää vaan aivotutkija. Päänsisäisten universumien salat eivät ratkea koskaan, mutta aina on piirun verran enemmän tietoa - ihan kuin avaruudestakin. Kiehtovaa, kiehtovaa - ei voi muuta toivoa omalta osaltaan kuin että säilyisi edes tämä heikkokin näkökyky ja voisi lukea kaikesta. Lukematta ja tiedon piiriään laajentamatta ei voi elää. Siltä minusta aina tuntuu. Saarikoski huokaisi vanhana, että hänellä olisi vielä paljon selville saamista... Meiltä kaikilta jää aika paljon selville saamatta. Surku!
Minun piti saada olla viikko Valamossa lukemassa ja kirjoittamassa, mutta toisin kävi. Lähipiirissä on monta avun tarvitsijaa ja niin se on, että se juoksee asioilla ja hoitaa, jolla on jalat. Kun ikäännymme, pelistä pois putoavia on enemmän ja enemmän.
No juuri vanhuudesta ja pois putoamisista kirjoittaa Turun-reissunkin tiimoilta, mutta ajatus nyrjähti. Joidenkin vanhusten kanssa on todella hauskaa keskustella esimerkiksi kirjallisuudesta, kun pää on tulvillaan muistoja ja kaikenlaiset rooliminät saa tiputtaa tien oheen. Saa tulla vapaita assosiaatioita, joissa peilautuu kaikki opittu ja koettu. Ja aina hätkähdän sitä, miten pieni maa Suomi on. Eilen eräs pyörätuolia käyttävä herra alkoi kysellä, tunnenko Kalevalan norjantajan Albert Lange Flifletin. Tietysti! Molemmat olemme tavanneet hänet - mutta hänkin on poistunut jo kauan sitten. Tunnenko sen ja tämän fennistin, tunsinko eepossymposiumin järjestäjän Lauri Hongon. Tietysti tiesin, vaikka en tuntenut. Ja symposiumikirjan olen lukenut. Olemme pieni, sisäänpäin lämpiävä maa, jossa "kaikki tuntevat kaikki". Siitä on hyviä ja huonoja seuraamuksia. Joskus kadehdin uppsalalaisia tutkijoita, jotka sanoivat, etteivät koskaan kirjoita arviointeja tuttujensa teksteistä tai teoksista. No joo, ajattelin. Vaikeaa se onkin, mutta Suomessa loppuisi sitten kaikki kirtiikki!
"Mä lehden luin" ja lopuksi tulee tähän pikku kiukku: mitä Opetusministeriö TAAS tekee. Olin kuusi vuotta sitten äidinkielen didaktikon sijaisena ja sain jakaa opetusharjoittelijoiden hämmennyksen ja ahdingon silloisen yo-kokeen uudistamisessa. Nyt taas! Työrauhaa ei kouluissa ja yliopistoissa ole enää lainkaan, kun uusi muutos on ovella ennen kuin edellistä on kunnolla ehditty ajaa läpi. Se on turhauttavaa. Äidinkielen yo-kokeesta on vaikea tehdä sellaista, ettei se mittaisi yleissivistystä ja ajattelukykyä - mutta mistäs sen tietää. Voi sekin vielä onnistua!!!
Ni ja nyt on vielä naistenpäivä! Ihan pöhkö päivä minun silmissäni, mutta Tulenakantajissa luetaan vangittujen naisrunoilijoiden tekstejä. Sinne on ehdittävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti