Menin työntämään jo kauan sitten hahmotellun pikku jutun Hesarin Mielipide-palstalle. Lehti oli viisaasti karsinut joitakin änkyröintejäni ja varustanut jutun koskettavalla kuvalla. Autiossa maisemassa on iso kello, heiluri heiluu, kellon alla on pari piskuista ihmishahmoa, joilla on pitkät varjot... Väritys on sinertävä ja violetti. Niinpä! Tuo suuri heiluri heiluu kaikkien pään yllä, ja siitäkin juttu yritti muistuttaa.
Jo aamukahdeksalta sain ensimmäisen tekstarin. Sitten niitä tuli pitkin päivää, sähköpostia myös. Tänään vielä joku kiitti lehden sivulla. Olen aivan hämmästynyt, tietysti ilahtunutkin. Kirjoitin mielestäni itsestäänselvyyksiä siitä, miten vanhoihin ihmisiin tulisi suhtautua. Ihan siten kuin ihmisiin yleensä. Ei mitään sen kummempaa. Sillä samaa tietä kuljemme kaikki ja samoja olemme silloinkin, kun muisti alkaa pätkiä eikä kroppa tottele.
Runsas palaute osoittaa, että moni ajattelee näin. Mutta ehkä on niin, että tämmöisistä asioista pitää silloin tällöin puhua. Yhteiskunnan rakennekin on semmoinen, että ihmisiä luokitellaan ja kategorisoidaan kevyin perustein. On "meitä" ja "muita". Itse olen mielelläni katsellut monien raja-aitojen yli, vaikka se ei ole aina helppoa. Eikä minua ole ajanut siihen minkäänmoinen erityinen rohkeus, vaan uteliaisuus. Uteliaisuus elämää kohtaan.
Joskus toivoisin lehdistöltä enemmän semmoista oikeaa uteliaisuutta. Kyllä elämän ilmiöissä riittää pohdittavaa ja tutkittavaa, mutta sanomalehdetkin kellertävät nykyään kummasti. Suhdesotkut ja muut höpötykset saavat ihmeesti tilaa. Alma Media on jo vuosia fanittanut jostakin syystä metsästäjiä ja lietsonut petopelkoa ja -vihaa. Hesari ei ole sortunut siihen. Tämän päivän Aamulehdessä levittäytyy seitsemälle palstalle juttu siitä, miten urheat miehet ovat saaneet muutaman sorsan hengiltä. Kuva on kuuden palstan levyinen. On siinä äksöniä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti