Ei tästä pitänyt mitään elokuvapäiväkirjaa tulla. Mutta taas pohdin näkemääni. Kävin katsomassa Elina Kivihalmeen dokumenttielokuvan Tuntematon emäntä. SE on kertomus naisten sotakokemuksista. Tämä oli suora viilto sydämeen. Vaikeinta oli katsoa sodan jaloissa raahautuvien pikkulasten silmiä. Samoin satuttivat vanhojen evakkonaisten kaikennähneet silmät. Vnahukset olivat jossain karjavaunuissa matkalla kohti tuntematonta. Entäs sotavangit, jotka tämänkin elokuvan todistuksen mukaan saattoivat ystävystyä perheiden kanssa. Kun lähtö tuli, he tiesivät, että kotiinpaluun riemun sijasta heitä odottaa "pum pum".
Olen itse syntynyt sodan aikana. Elokuvan lasten vaatetus toi elävästi mieleen oman lapsuuden. Muistan joidenkin vaatteiden hajunkin. Lapsille kaikki vaikeatkin kokemukset ovat "normaaleja", kun vaihtoehdoista ei ole tietoa. Ja miten tärkeitä ovat olleet lehmät! Niiden kanssa pakeni pohjoisen väki Ruotsiin. Niiden kyljistä haettiin joskus lämpöä. Ne vaivaiset kantturat ovat totisesti elättäneet tätä kansaa. Sitkeät naiset ovat lypsäneet ne, käsin.
Lapset oppivat itsestäänselvästi työnteon. Elämä oli työtä. Karut kirjeet rintamalle ja rintamalta kertoivat lujasta tunnesiteestä - ilman lemmenlurituksia. Ulkopuolinenkin tajuaa, että allekirjoitus "Muijasi" on täynnä lämpöä. Sodasta saattoi kyllä palata vieras mies, henkisesti ja ruumiillisesti silpoutunut. Kotiväen tehtävä oli ymmärtää ja kestää.
Mutta kuka voisi ymmärtää ja selittää, mitä tapahtui sitten? Jälleenrakennus on ollut mielenkin jälleenrakennusta, mutta tuliko Suomi sitten "valmiiksi", kun nyt on niin paljon pahan olon ja tyhjyyden kokemuksia? Se joka korjasi tai rakensi taloa, lypsi lehmät, pani heinää seipäälle, tiesi mitä teki ja miksi. Kuinka moni tämän päivän managereista ja copywritereistä tietää?
Keskelle murhemietteitäni tupsahti tomera, nuori toimittajaopiskelija haastattelemaan minua pohjoismaisista kokemuksistani. Yhtäkkiä selvisi, että hänen äitinsä ja minä olemme käyneet samaa koulua. Että hänen äitinsä lukee murrepakinoita. Että se murrepakinoitsija olen minä! Suomi on hauskan pieni maa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti