On synti olla kesäkuisena sunnuntaina kaupungissa, mutta juuri kohta pääsen pulahtamaan Näsijärven aaltoihin. Päässä surisevat Mustapään läkkisepän ihanat kesämietteet ja kuulen ja näen, miten Lindbladin saapas lotkuu ja lanne notkuu ja päivä helottaa. Elämä on hetken onnellista ja täyttä, vaikka paljon on harhakuvia ja kriikunapuun oksien alta näkyy hautuumaalle... Niinhän se menee! Onkohan muuten olemassa kauniimpaa runoa kuin "Tein lasinkuultavan laulun"...
Tänä kesänä on ehdittävä paljon niituille viheriöille ja saatettava navettamuseohanke päätökseen (tilapäiseen, kuten kaikki tilapäistä on) ja matkojakin tulee, vaikka enimmäkseen teen matkoja sisäänpäin. Viikon päästä odottaa yksi pieni hauska sensorimatka Kööpenhaminan yliopistoon. Nyt hyvästelen ne rannat ja Köpiksen ihanan, suvaitsevaisen, oikeasti monikansallisen ilmapiirin, jota esimerkiksi kansanpuolueen Pia Kjaersgaard ei saa pilattua vaikka kuinka yrittää. Hän on hilpeä ilmiö verrattuna omiin synkkiin jytkyläisiimme. Hoh-hoijaa. Jo vaali-iltana sanoin, että tästä koituu meille vielä kallis lasku maksettavaksi aineellisesti ja henkisesti. Rahaa maailmassa on kaikkeen joutavanpäiväiseenkin, mutta köyhiä ja sairaita meillä on paljon, eivätkä he säästy miltään laskuilta. Rikkaammat voivat säästyäkin. Siinä on tämän menossa olevan tragikoomisen näytelmän traagisin puoli.
Tämmäset funteeraukset saa jäär nyte tähä ja mää temmaa pyäräni ja lähre menemää ja suunnittele mennesäni, mitä mää juttele huamen tosa Tallipihal, ko käy nin luanikkaasti, et mää saa treffat siäl porilaisii ihmisii. Se o tua Mummu Kamari, ko koittaa orneerat ain jottai illoo vanhemmilki ihmisil, ja kyl se o hyvä asia. Nuaret löytää ilos itte, mut vanhemmat jää liika helposti kököttämmää yksinäs johonki pirttis nurkkaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti