Tuttu pikkutyttö kyseli puuhistani ja teki johtopäätöksen: "Olet aika monipolvinen." Hän tarkoitti monia puuhiani ja menemisiäni, mutta oikeasti olen vähän helisemässä näiden kahdenkin polven kanssa. Toisen loukkasin lapsena, kun matkin rastaan hyppelyä ja toista vaurioittivat kesälliset kivityöt. Mutta kyllä näillä vielä ihan hyvin pääsee...
Mutta silloin kun olen paikoillani, luen. Ja voi mitä taas tuli luettua! (Palaa mieleen 60-luvun renkutus: Mä lehden luin... Silloin yritettiin kyllä ihan tosissaan olla osallistuvia ja solidaarisia. Vaan kuinkas sitten kävikään...) En tykkäisi kehua täysin monopoliasemassa olevaa Hesaria, mutta pakko on. Jos ajatellaan vaikka Durbanin kokouksen raportointia, Hesari tekee sen pohdiskellen ja punniten, varoitellen ja asiantuntemukseen luottaen - ja sitä melkein surren, että hallitusten välinen seuraava ilmastoraportti, vuonna 2014, joutunee kertomaan yli kolmen asteen lämpenemisestä. Kehitysmaiden tilanne tulee olemaan vaikein. Aavikoitumiset ja tulvat ja tyhjiksi kalastetut meret ja taistelut ehtyvistä luonnonvaroista - kaikki se on edessä ja köyhät maksavat aina ensiksi. Mutta toki Hesarissakin eniten palstatilaa vie eurokriisi. Sen ratkomisen pitäisi olla paljon helpompaa kuin ympäristökatastrofien (samalla väestökatastrofien) ratkominen.
Aamulehti on Hesariin verrattuna syvästi sekopäinen. Tässä sanatarkka sitaatti: "Joka moottorisahaa säästää, se metsiä ja ympäristöä vihaa." Tällä tavalla voi kirjoittaa valtakunnan kakkoslehti pääkirjoituksessaan tässä raiskatussa maassa, jossa vanhat metsät on hävitetty, jossa avohakkuut levittäytyvät kuin sotatantereet eivätkä sovellu monenkaan eliön ympäristöksi, jossa lajeja häviää kaiken aikaa (ja kukas ministeri se nyt olikaan, joka ei edes tiennyt, mikä se semmoinen Punainen kirja on, johon uhanalaisia lajeja kirjataan)! Aamulehti yrittää vimmaisesti miellyttää MTK:ta, ja olenhan jo vuosia ihmetellyt muutenkin sen luontovihamielistä linjaa. Petohysteriaa se levittää innokkaammin kuin entinen Hymy! No, eipä tarvitse pähkäillä tilauksen jatkamista.
Aamulehti saanee suitsutusta (ja muutakin) metsäteollisuudelta, kun jaksaa toistaa vaanhaa mantraa, että metsä kasvaa enemmän kuin sitä hakataan. Tämäntyyppisessä kirjoittelussa ei koskaan selvitetä sitä, että puuaines on eri asia kuin oikeat puut ja oikea metsä. Kaikenlaista risua puskee peltojen laidoilla ja puupellot tuottavat sellaista puuainesta, joka ei kelpaa enää kenellekään kunnon puusepälle. SE on siis sitä metsien kasvua! Kirjoittelun taso olisi naurettava, ellei se olisi itkettävä!
Muistan Eero Paloheimon mietteet maapallon tilasta, kun hän vertasi sitä pitkään sauvaan, joka huojuu ja huojuu ja alkaa kaatua. Aluksi sauva kaatuu hitaasti; sitten vauhti kiihtyy eikä kaatumista voi enää estää. Vaikutukset kumuloituvat. Prosessi on menossa. Mutta esimerkiksi USA:ssa on vahvoja vastavoimia (mm. öljyteollisuus), jotka käyttävät massiivisesti varoja sumutukseen. On joidenkin lyhytnäköinen etu, että kansa tyytyy leipään ja sirkushuveihin ja pysyy tietämättömänä ja välinpitämättömänä.
On oikeasti sääli tulevia sukupolvi ja on käsittämätöntä, miten paljon lainaamme niiltä. Joka vuosi tulee aikaisemmin eteen se päivä, jolloin planeetan tuotto on käytetty. Olikohan se nyt jo alkusyksystä? Loppu on velkaa. Mistä se maksetaan? Ei tekniikkakaan tyhjästä mitään loihdi avuksi.
Rahallinen velkaantuminen, jota Eurooppa nyt itkee, on paljon pienempi ongelma. Ehkä vain alkusoittoa sille, mitä tuleman pitää. Kaiken lisäksi jotkut tahot neuvovat meitä nyt kuluttamaan lisää, että kauppa käy, että tulee kasvua. Ennen vanhaan sanottiin, että housuihin pissaaminen on kovin lyhytaikainen lämmike. Jonkun - tai monenkin tahon - täytyisi sanoa se taas.
Turhan kulutuksen määrä on tätä nykyä niin suunnaton, että siitä voisi surutta lohkaista ison osan pois, eikä OIKEA elintaso, elämisen laatu siis, laskisi yhtään hiukkaa. Taitaisi käydä jopa päinvastoin. Minun mielestäni turhanpäiväisten romujen aggressiivinen tarjonta on kovin vastenmielistäkin. Käy sääliksi lasta, joka saa lahjaksi nuken, jossa on kyynelputki, juomaputki, ilmaputki, ruokaputki, pissasäiliö, kakkaventtiili, kyynelsäiliö ja niin edelleen. En osaa kuvitella kammottavampaa hökötystä! Tähän verrattuna minun sahanpurumahaisella Molla-Maijallani oli persoonallisuus! Se oli yksilö. Pahvinen otsa oli hiukan lommoilla, mutta puolukanpunainen suu hymyili ja kertoi aivan ihmeellisiä tarinoita.
Olen saanut sen verran kyllikseni hullunmyllystä, että olen varannut itselleni viikon oleskelun keskitalvella Valamoon. Tietokirjailijain yhdistystä on kiittäminen siitä, että viikon saa 100 eurolla ja eläkemummeli matkustaa myös suhteellisen halvalla. Parjattu VR antaa 50 % alennuksen ja olen aina pitänyt junalla matkustamisesta. Tuon viikon ajan luen ja kirjoitan ja annan maailman humista ohitse. Odotan sitä jo nyt.
No niin, melkein morkkis tulee, kun kirjoitan näin raskaista asioista - ja tämän piti olla kirjallisuusblogi! Mutta minkäs teen "monipolvisuudelleni"! Olenhan minä lukenutkin: Panu Rajalan Juhani Aho -kirja on nopeasti luettavaa vanhan kertausta, helposti lähestyttävää sorttia ja sympaattinen ja inhimillinen. Ei sitäkään tarvitse ihmetellä, että jotkut narratologisia kommervenkkejä rakastavat kirjallisuustieteilijät ovat vähän ehkä kateellisiakin, sillä Rajala saa paljon lukijoita. Niinhän olikin joskus ennen vanhaan, että esimerkiksi kirjailijaelämäkertoja lukivat monet muutkin kuin varsinaiset "alan ihmiset". Niissä oli joskus omat naurettavuutensa pikkutarkkuuksineen - muistan yhä, että rouva Hellaakosken sukassa oli silmäpako, kun hän astui vihille - ja muuta tällaista hilpeää, mutta ne palvelivat myös suurta yleisöä. Kehittävämpää niiden lukeminen taisi olla kuin joidenkin tämän päivän sanomalehtien...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti