Oli merkillinen kokemus lukea lähes sadan vuoden takainen nuorisokirja, hyväksi ja kasvattavaksi kirjallisuudeksi luokiteltu, idealistisen satutädin ja kansakoulunopettajan kirjoittama. Tarkoitan Anni Swanin Tottisalmen perillistä. Luulen, että luin klassikon nyt vasta ensimmäistä kertaa, tai sitten en vain muista.
Kirja on niin puhtaan luokkayhteiskunnan tuote, ettei puhtaammaksi tule. Herrasväki on herrasväkeä (siunattu aina ylevällä ulkonäölläkin), rahvas rahvasta ja välissä on hirmuinen juopa. Se halkoo lastenkin maailmaa. Yksi raukka parka hokee koko ajan olevansa kartanon perijä - ja tämä kuulostaa niin epäuskottavan hullunkuriselta, että se pilaa aika tavalla koko kirjaa eli vie uskottavuuden. Luulisi perimysjärjestyksen poikien hurjissa leikeissä välillä unohtuvan, mutta ei: toinen (joka tuhkimotarinan tapaan paljastuu "oikeaksi perilliseksi") saa kuulla olevansa armoleivän syöjä ja ties mitä. Palkollisen ja eläinten lyöminenkin on ihan itsestäänselvä asia.
Ajoittain nauratti ja ajoittain vääntelehdin kirjan palapelin äärellä ja mietin Anni Swanin taustaa. Hän oli yhdeksänpäisen sisarussarjan jäsen, sivistyneen, mutta ei varakkaan kodin kasvatti. Isä perusti Lappeenrantaan lehden ja työväenyhdistyksen. Mistä siis moinen yksisilmäisyys, joka kirjasta päätellen oli hänessä ihan syvällä.
Kun täällä Pohjolassa on rakennettu kansankoteja, uskottiin, että luokkayhteiskunta hävisi. Sen piti olla mennyttä aikaa. Susanna Alakoski on kuohuttanut ruotsalaisia osoittamalla, millainen luokkatietoisuus ja millaiset luokkaerot ovat edelleen syvään juurtuneita "maailman demokraattisimmasa maassa". Suomessa samaa tuuletusta on tehnyt mm. Katariina Järvinen. Ilmiselvästi on ollut piirteitä, joiden olemassaolon olemme tienneet tai ainakin aavistaneet, mutta niistä ei ole ollut fiksua puhua. Tämä tuli mieleeni tänäänkin, kun kävelin Hämeenkatua, Tampereen ainoaksi kaduksi sanottua valtaväylää. Hampaaton nainen talutti pyöräänsä ja pyysi muutamaa kolikkoa. Vähän matkan päässä tuli vastaan resuinen mies samalla asialla. He olivat suomalaisia. Romanialaisnainen istui vakiopaikallaan Kuninkaankadun ja Hämeenkadun kulmassa, romanialaismies kauppahallin ovipielessä.
Niin, miksiköhän "armoleipä" maistui niin hullunkuriselta sanalta Tottisalmen perillisessä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti