En ole oppinut luontevasti käyttelemään semmoisia sanoja kuin kolmas ikä tai seniori, en edes sanaa eläkeläinen. Miten ihmeessä eläkkeen saaminen minua tai ketään muutakaan ihmisenä määrittäisi? Tietysti tuntuu oudolta, että saa rahaa ilman vaivannäköä, mutta en osaa syyllistyä. Minun sukupolveeni juurrutettiin otsansa hiessä -ideologia ja luulen, että olemme paikkamme yhteiskunnassa lunastaneet, vaikka Osku Pajamäki sanoisi mitä.
On vain äärettömän ihanaa ehtiä harrastaa monia juttuja, joita ei aiemmin ole ehtinyt. On houkuttavaa kurkkailla uusista ovista. Eilisen elämys - joka oli enemmän sivupersoonani heiniä - oli tämmöinen:
MÄÄ KÄVI KAMARIL
Ei tartte pelläästyy! En ol tehny mittää erikoist pahhaa enkä tarkot polisikamarii. Mää tarkota sitä kamarii, jonka sivutte mää ole kävelly vuasikauret kauheet faarttii tyäpaikkaa kohre. Kyl mää se ole nähny, et siin o nätti peltine flaku, josa seisoo MUMMON KAMMARI. Mut ei ihmine kiiruisin tyävuasinas mihinkä pyssää, mukko painelee vaa nokkaas myäre. Nyte mul tuli siin karul kävelles miälee, et mitä jos kurkkais ton. Ehtoopäivä oli jo pitkäl ja mää ajatteli, et taitaa ol vaik ovi lukus. Ei ollu! Mää rookasi tul keskel nin miälekiintost keskustelluu, et mää jäi ninko naulattu paikalleni. Iso rinki viisait ihmisii puhu suameruattalaisest kirjallisuurest ja hyvi kirjaoppineelt (muttei fariseukselt) vaikuttava Katariina saarnas. Mää oli iha otettu! Sit mää haji toiminnajohtaja kynsiini ja sai mone sorttist muutaki tiatoo. Peräst kuuluu...
Sivupersoona Kröönruuskan lisäksi taidan viedä paikalle joskus pääpersoonankin. Ilman kolmannen sektorin työtä ja lukemattomia vapaaehtoisia tämänhetkinen pahoinvointi ja ihmisten yksinäisyys olisi vielä paljon rajumpaa kuin se nyt on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti