Elämässä on monenlaisia illuusioita. Minäkin kuvittelen aina välillä hallitsevani aikaani ja menemisiäni ihan itse - niinhän eläkeläisen pitäisi! Vaan herra se on rouvallakin, vai mitä tähän sanoisi. Perjantai oli ihana, lämmin päivä, joka sai minut lähtemään mökille. Kissan otin mukaan ja lämpöaalto taisi sekoittaa sen pään, kuten minunkin. Minä en kyennyt paljon kulkemaan metsässä jalkavaivan takia, mutta mikäs oli uidessa ihan pitkän kaavan mukaan, kun ilma oli 20-asteista ja vesi 13-asteista.
Seuraavaksi aamuksi varattu jalkaröntgen edellytti mökiltä pois lähtemistä jo perjantai-iltana, vaan mitä teki kissa! Kuikuili ovilla ja terassilla kunnioittavan välimatkan päässä naamallaan se ilme, että ei kannata yrittää mitään... Kyllä sillä nälkäkin oli ja minä järjestin tuoksuvan herkkulautasen, jota vein saunaan, saunankamariin ja vajaan. Julistin terassikauden päättyneeksi ja sisäruokintakauden alkaneeksi, mutta kissa oli toista mieltä. Sen katse oli paljonpuhuva: kuinka voit pitää minua niin tyhmänä, että kävelisin noin selvään ansaan! Näin ihanana päivänä ei kiinnosta kaupunkiin lähtö!
Kaikki kissanomistajat tietävät, kuka voittaa tämmöiset mittelöt. Kun ilta pimeni, minun oli lähdettävä. Tietysti jätin runsaat ruoat terassille ja menin kiltisti seuraavana päivänä röntgenini jälkeen kysymään, sopisiko herralle nyt kotimatka Tampereelle. Pienen harkinnan jälkeen se sopi eikä hän välittänyt vähääkään siitä, että minulla oli ollut lauantain varalle ihan toisenlaisia suunnitelmia. Kissa oli viettänyt yön vajassa ja näytti oikein tyytyväiseltä seikkailuihinsa. Naama kertoi, että kyllä minä tiedän, että sinä minut haet vaikka Timbuktusta ja vaikka keskellä yötä.
Tulkoon sekin kirjatuksi muistiin, että keskiviikkona tuntui melkein siltä kuin olisin saanut käydä vanhoilla jalanjäljilläni Uppsalassa... Tampereella on pieni ruotsinkielinen yhteisö ja sain puhua ruotsinkielisen diakoniapiirin jäsenille suomen murteiden ruotsalaisuuksista. Teimme lystikkäitä havaintoja. Olen monessakin yhteydessä kertonut kotimurteestani, jossa voidaan sanoa, että panes flikka förkkeli ettees ja ot siält senkist taltriikit... Varsinkin vanhempi porin murre on täynnä ruotsalaista sanastoa. Kirjakielessäkin on tekstityyppejä, joiden sanastosta 70 % voi olla skandinaavista alkuperää. Ruotsalaisuudet ovat kulkeutuneet jopa syvälle itämurteisiin saakka ja ovat elävinä muistoina pitkästä yhteisestä historiasta. (Niinpä en tajua ollenkaan niitä, jotka vouhottavat pakkoruotsista ja haluaisivat sen pois kouluistamme. On kuin sahattaisiin toista jalkaa poikki...) Tätä nykyä Tampereella on enää vain noin 1000 äidinkielenään ruotsia puhuvaa. Venäjänkielisiä on kaksi kertaa enemmän. Minä haluan sanoa kuin Pentti Saarikoski, että miltään kieleltä ei saa tukkia suuta... Ne ovat kaikki omanlaisiaan kurkistusaukkoja maailmaan. Saarikosken mukaan kielet ovat ihohuokosia, joita ilman ei maailma hengittäisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti